Moikka!
Ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia. Tämän
blogin olisi tarkoitus olla jonkin sortin sijoitusblogi ja tarkoitukseni olisi
yrittää avata hieman omia ajatuksiani sijoittamiseen liittyen, sekä kannustaa jokaista
ajattelemaan, säästämään ja sijoittamaan itse. En kuitenkaan halua rajata
tulevia tuotoksiani mihinkään tiukkaan kategoriaan, joten pidätän oikeudet
muutoksiin aiheissa. Yhden asian voin kuitenkin luvata; en tule antamaan yhden yhtä pukeutumis-,
syömis- tai sijoitusvinkkiä. Ja jos tulen, älkää noudattako niitä.
Voisin aluksi kertoa hieman taustastani,
anonymiteetin suomissa tiukoissa rajoissa tietenkin. Olen reilu parikymppinen
opiskelija Vaasasta. Opiskelen, yllätys yllätys, kauppatieteitä, sillä eihän
kylteri ilman omaa sijoitusblogia ole kylteri eikä mikään. Tiedostan toki
olevani suorastaan kävelevä stereotypia, mutta älkää antako sen häiritä itseänne,
niin minäkään en tuo asiaa enää suuremmin esille. Toivottavasti.
Toistaiseksi vielä lyhyen ja ei-niin-menestyksekkään
sijoitusurani aloitin vuonna 2014 ostamalla Nesteen osakkeita kurssilla 15,03.
Tällä hetkellä samaisen yhtiön kurssi huitelee 70 euron tietämillä. Myin
kuitenkin ensimmäiset osakkeeni jo puoli vuotta niiden ostamisen jälkeen
tammikuussa 2015 niinkin analyyttisesta syystä, kuin armeijan aiheuttaman
rahapula. Kiitos Suomen Puolustusvoimien, menetin siis paitsi vuoden elämästäni,
myös mukavat tuotot. Koska pyrin oppimaan virheistäni, tarkoitukseni on jättää
sekä rahapulasta johtuvat osakkeiden myymiset, että seuraavat
kertausharjoitukset välistä. Olen onnistunut toistaiseksi noin puolessa näistä
tavoitteista.
Tässä ensimmäisessä kirjoituksessani ajattelin
avata hieman sijoittamisen perusasioita. Omaa niin sanottua
sijoitusfilosofiaani pyrin raottamaan seuraavissa kirjoituksissa enemmän, mutta
jotta jokainen (mahdollinen) lukija pysyy varmasti kärryillä, lähdetään
liikkeelle ihan perusasioista.
Ensimmäiseksi, on tärkeä tietää, mitä ylipäätään
ostetaan, kun sijoitetaan. Osake on yksinkertaisesti ilmaistuna osuus yhtiöstä.
Kun omistat yhden osakkeen, omistat osuutesi verran yhtiöstä. Jos esimerkiksi
yhtiöllä on yhteensä 100 osaketta, yhden omistamalla omistat yhden prosentin
kyseisestä (osake)yhtiöstä. On olemassa myös esimerkiksi rahastoja, sekä monimutkaisempia
sijoitusvälineitä, mutta niihin palaan mahdollisesti myöhemmin.
Monimutkaisempiin instrumentteihin (kyllä, sijoitusinstrumentteihin) en välttämättä palaa, etten nolaa itseäni tämän
enempää.
Keskitytään siis osakkeisiin. Osakkeet ovat
monessakin mielessä kinkkisiä. Ensinnäkin, yhtiöt niiden takana ovat kaikki
täysin erilaisia. Jos olemme ostamassa jotain tavaraa, sanotaan vaikka televisiota,
voimme helposti verrata kahden samanlaisen television hintoja. Voimme myös
asiaan perehtymällä, tai Gigantin geelitukkia konsultoimalla, vertailla
suhteellisen helposti eri mallisten televisioiden ominaisuuksia ja näin ollen valita
itsellemme hinta-laatusuhteeltaan
parhaan television.
Sijoittaminen on periaatteessa täysin
samanlaista, kuin television ostaminen; pyrimme valitsemaan sellaisen yhtiön
osakkeita, joiden hinta-laatusuhde on kaikkein paras. Asiaan itse perehtyminen
on vain huomattavasti monimutkaisempaa yhtiöiden moninaisuuden vuoksi, eikä
geelitukkien konsultointikaan ole usein järkevää heidän (meidän?) omien intressiensä,
asiantuntemattomuutensa sekä kovien palkkapyyntöjensä vuoksi.
Asia ei myöskään todellisuudessa ole ihan näin
yksinkertaista. Vaikka onnistuisit löytämään yhtiön, joka on laadultaan
ylivertainen, mutta silti halpa, et hyödy siitä paljoakaan, elleivät myös muut
tajua tätä tosiseikkaa ja osta samaisen yhtiön osakkeita. Tällöin osakkeen arvo
kasvaa ja saat tuottoa, joka tietenkin on monen, todennäköisesti jokaisen,
sijoittajien tavoite.
Yhtiöiden laadun mittarina voidaan käyttää
montaa eri mittaria, mutta yleisesti ottaen yhtiö on sitä laadukkaampi, mitä
enemmän se tekee voittoa. Tästä syystä yksi paljon käytetty luku, joka pyrkii mittamaan
osakkeen hinta-laatusuhdetta, on niin sanottu P/E-luku. Hienon kuuloinen termi,
jonka kirjaimet tulevat englanninkielisistä sanoista price (hinta) ja earnings
(tulot).
P/E-luku kertoo siis osakkeen hinnan suhdetta tuloihin. Esimerkiksi, mikäli yhtiö AB:n markkina-arvo, osakkeiden määrä kerrottuna yksittäisen osakkeen hinnalla, olisi 100 euroa ja se tekisi voittoa vuodessa 10 euroa, olisi yhtiön P/E-luku 10. Toisin sanoen, yhtiöllä menisi 10 vuotta tuottaa arvonsa verran voittoa, olettaen tietenkin, että voitto pysyisi samana tulevaisuudessa. Yleisesti ottaen, mitä pienempi P/E-luku yhtiöllä on, sitä parempi se on hinta-laatusuhteeltaan.
P/E-luku kertoo siis osakkeen hinnan suhdetta tuloihin. Esimerkiksi, mikäli yhtiö AB:n markkina-arvo, osakkeiden määrä kerrottuna yksittäisen osakkeen hinnalla, olisi 100 euroa ja se tekisi voittoa vuodessa 10 euroa, olisi yhtiön P/E-luku 10. Toisin sanoen, yhtiöllä menisi 10 vuotta tuottaa arvonsa verran voittoa, olettaen tietenkin, että voitto pysyisi samana tulevaisuudessa. Yleisesti ottaen, mitä pienempi P/E-luku yhtiöllä on, sitä parempi se on hinta-laatusuhteeltaan.
Muistakaa kuitenkin, että P/E-luku ei yksinään
kerro vielä yhtiön osakkeesta paljoakaan. Mutta se on mielestäni hyödyllinen
työkalu ostettavia osakkeita vertailtaessa, jonka ymmärtämällä sijoittamisessa
pääsee mukavasti alkuun.
Tässä kaikki tältä erää, kiitos
mielenkiinnosta!